Tähän kohtaa kesää saimme junailtua yhteisen lomaviikon, jonka päänumerona oli muutama päivä kongressi- ja kylpylähotelli Långvikissa (kiitoksia vain ex-kollegoille, jotka osallistuivat kuluihin lahjakortin muodossa). Kyseinen virkistäytymislaitoshan sijaitsee Kirkkonummella, yllättävän lähellä Kehä 3:n päätä.
Niin kuin moni muukin vastaavanlainen kiinteistö, niin tämä oli 70 luvun puolivälissä rakennettu yrityksen (tässä tapauksessa KOP:n) kurssikeskukseksi, josta on erinäisten vaiheiden jälkeen tullut hotelli. Ensivaikutelma oli ihan positiivinen, sillä aulasta ja siihen liittyvästä ravintolasta oli saatu ihan näyttävän näköiset.
Huoneissakaan ei ollut mitään valittamista, mutta aika nopeasti pystyi arvaamaan millä vuosikymmenellä talo oli rakennettu. Ehkä selvimmin se tuli esiin kylpylän puolella, jossa kekkosaikakausi oli vielä selvästi nähtävissä. Sitä katsellessa pohdittiin, että kuinkahan kosteita juhlia tämäkin paikka on nähnyt.
Jo ennen hotellille tuloa oli vahvat suositukset tehdä etukäteisvarauksia. Oli vähän haastavaa lomalaisena yrittää arvioida, moneltakohan haluaisin mennä aamupalalle tai kylpylään eri päivinä. Tuostahan voisi saada suunnittelustressin. Tietty ymmärrän ajatuksen taustalla (koronasyistä halutaan kiintiöidä ja kontrolloida osallistujien lukumäärää), mutta kun paikan päällä kävi ilmi, että eihän siellä ollut kuin kourallinen asiakkaita koko talossa, niin se tuntui hieman naurettavalta.
Toisaalta, oli kyllä rentouttava loma. Mihinkään ei tarvinnut jonottaa, aamupaloilla oli vain kourallinen ihmisiä, missään ei ollut ylivilkkaita lapsia metelöimässä ja kylpylässäkin sai enimmäkseen olla ihan yksin (tai siis kahdestaan vaimon kanssa).
Aivan ensimmäisenä ohjelmanumerona meillä oli sukulaistapaaminen,
kun mun täti, serkku ja sen poika poikkesivat käymään Långvikin terassilla (kun
kerrankin oltiin kulmilla ja saatiin mahdutettua aikatauluihin). Oli kiva
vaihtaa kuulumisia, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa.
Illaksi olin varannut meille rantasaunan, joka oli meille kahdelle vähän reippaan kokoinen (~100 m2). Siellä oli kokoustilat ja tarjoilukeittiö, ja eiköhän sinne lauteille aikoinaan koko KOP:n johtokunta mahtunut. Oli meillä tilaa…
Koko saunarakennus taisi olla aika pitkälle alkuperäisessä kuosissaan ja sen pehmeissä löylyissä me pohdiskelimmekin, että millaisen rempan ”Huvila ja huussi” voisi tulla tekemään. Eikä pelkästään sisältä, sillä myös rantapusikko kaipaisi pientä raivausta. Tässä kuvassa laituri on heti lonkeropullon oikealla puolella.
Ekana aamuna kävimme pikku lenkillä lähiympäristössä. Tosin
reitinvalinnoissa oli pieniä haasteita. Jos katsoo meidän etelärannikkoa kartasta,
niin sehän on aika repaleinen, samansuuntaisten lahtien ja niemien vuorottelua.
Ja luonnollisesti tiestö on muodostunut samalla tavalla, niemenkärkeen ja
takaisin (ja siitä pienet haarakkeet tonteille). Tämä tarkoitti sitä, että lenkin
reitinvalinnasta tulee helposti ”tätä tietä tuonne ja sitten samaa tietä takas”.
Sain kuitenkin rakennettua meille ”rengasreitin”, vaikkakin siitä tuli vähän ajateltua
pidempi, reilut 9 km.
Siinä lenkkeilessä havainnoimme pari näihin rannikkomaisemiin (meren lisäksi) liittyvää ominaispiirrettä. Yksi on todella mutkaiset tiet, joita motoristit arvostavat (etenkin kun tien päällyste on ihan tikissään). Täytyyhän tänne tulla joskus pärränkin kanssa fiilistelemään.
Toinen on sitten luonto ja eläimet. Melkein heti ensimmäisellä peltoaukealla me bongattiin parikin kaurista syömässä. Myöhemmin kävellessämme peltotietä, sieltä lähti neljä kurkea meitä karkuun ja kauris nelisti tietä pitkin poispäin.
Kännykän digizoomilla ei saanut tämän parempaa kuvaa melkein sadasta metristä
Lisäksi ihastelimme muutenkin viehättävää maalaismaisemaa ja komeita taloja.
Ja kyllähän tuolla saa muutenkin kävellä, sillä rakennus on kohtuu iso ja meidän huone oli melkein päädyssä. Esim. tänä aamuna kävely aamupalalle ja takaisin, aamu-uinnille ja takaisin ja vielä kerran respaan (checkout), sai ulkona käymättä kasaan 3000 askelta.
Lisää askelia oli tiedossa, kun suuntasimme kohti Porkkalanniemeä, joka oli siinä ihan vieressä. Pitihän siellä käydä, vaikka meillä ei ollut oikein käsitystä mitä siellä olisi nähtävää. No se juttu taitaa olla ne rantakalliot. Löimme auton viimeiselle parkkipaikalle ja läksimme kävelemään kohti eteläisintä kärkeä valmiiksi merkittyä reittiä pitkin. Alkuun oli ihan aarniometsää, mutta aika pian löytyi ne kalliot ja lopulta se rantakin. Ja olihan siinä maisemat kohdillaan. Kuin kruunuksi, niin meidän laivastokin päätti käydä näyttäytymässä.
Paluumatkalla pysähdyimme vielä ottamaan kuva auringonkukkapellosta.
Sään suhteen olimme aika onnekkaita. Aina kun olimme ulkosalla, niin oli lämmintä ja aurinkoista. Siiloin kun satoi, niin olimme autossa. Esim kun läksimme Långvikista, niin pihalla paistoi aurinko, mutta jo parin kilometrin päässä satoi reippaasti vettä. Sadealue loppui ennen Porkkalanniemen parkkista, eikä siellä ei ollut satanut koko päivänä.
Sama tapahtui kun kävimme Hvitträsk museossa. Alkoi satamaan, kun olimme lopettelemassa kahvilan terassilla, joten siirryimme museon puolelle ja kun palasimme autolle sade oli jo loppunut, mutta salamat löi kilometrin päässä.
Kaiken kaikkiaan meillä oli rento kolme päivää. Långvikiä voi suositella aikuislomapaikkana. Ruoka on paremmasta (ja kalliimmasta) päästä, eli jos tarttee pitsaa tai mäkkäriä, niin niitä pitää hakea Kirkkonummen keskustasta. Varsinaisia nähtävyyksiä ei siinä lähellä ole, mutta jos luonto, kylpylä ja perusurheilumahdollisuudet (tennis, lentis, suppailu, fatbike, uinti) riittää, niin sinne vain. Me ainakin tykättiin.
